Hiilensidonta konkreettisesti

Eräs asiakas otti yhteyttä ja kyseli henkilökohtaisesta hiilensidonnasta ja miten se käytännössä tapahtuu? Hän pyysi kertomaan niin konkreettisesti asian, että voisi puhua siitä alakouluikäisille lapsillekin.

Jokainen ihminen tuottaa hiilidioksidia elämisen ja toimintojensa kautta. Jokaisella ihmisellä on oman kokoisensa hiilijalanjälki. Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on n. 8000 kg CO₂e. Hiilidioksidia tulee meidän kaikista toiminnoista: matkustelusta, autoilusta, takseista, busseista, laivoilla tai lentokoneilla matkaa tehden. Hiilijalanjälkeä muodostuu myös sähkönkulutuksesta, lämmityksestä, ravinnosta, tavaroista ja muista hyödykkeistä mitä käytämme.

Hiilidioksidipäästöjen minimoimiseksi ensiksi on tärkeää vähentää päästöjä ja mitä ei saada vähennettyä, ne voi kompensoida. Hyviä vähennyskeinoja ovat esimerkiksi kimppakyydit, polkupyörällä liikkuminen auton sijaan, lähiseudun tuotteiden käyttäminen, tavaroiden kierrätys ja energian säästö. Esimerkiksi voidaan ajatella turhan sähkönkulutuksen minimoiminen. Hyvä keino on sammuttaa valot huoneesta, jossa kukaan ei vietä aikaansa sillä hetkellä tai sähkökiukaan liiallinen lämmittäminen. Kun kaikki vähennyskeinot on tehty, loput voidaan kompensoida.

Hiilidioksidin sitominen voidaan tehdä kasvattamalla metsää. Istuttamalla puita sellaiseen paikkaan, jossa se ei muuten kasvaisi. On huomioitava, että tämä pitää olla aidosti lisäyksellistä istutusta. Eli puiden istuttaminen vanhan tai kaadetun metsän tilalle ei ole lisäyksellistä hiilensidontaa. Wood Forest Finland hankkii sellaisia maaperiä, jotka täyttävät kaikki nämä kriteerit. Maaperä muokataan ja lannoitetaan puun optimaalisen kasvun ja hiilensidonnan tehostamiseksi. Näin rakentuu aidosti oikeat 100% kotimaiset hiilinielut.

Puu sitoo kasvaessaan hiiltä ja näin ollen kompensoi sen istutuksen mahdollistaneen henkilön hiilijalanjälkeä. Tässä on hyvä vielä huomioida, että yleensä ajatellaan puuna vain niiden maanpäälliset osat eli kaiken sen minkä näemme. Suuri osa puista ja niiden elämästä on kuitenkin syvällä maanpinnan alapuolella. Joillakin puilla jopa puolet puun tilavuudesta voi olla maan alla. Hiilidioksidi varastoituu myös sinne. Keskimäärin 1m3 puuta sitoo 1000 kg CO₂e. Keskimäärin turvemaalle istutettu puu sitoo hiiltä 600 kg elinkaarensa aikana. Ja kun keskiverto hiilijalanjälki oli 8000 kg CO₂e, tämä tarkoittaa, että keskiverto kansalaisen tulisi istuttaa vuosittain 13 uutta puuta kompensoidakseen hiilijalanjälkensä.

Erityisesti kaupungeissa, mutta tyypillisesti myös pienemmissä yhteisöissä tämä on haaste tehdä omalle maalle, siksi tämän palvelun voi tehdä yhteistyössä Wood Forest Finland Oy:n kanssa, joka istuttaa ja hoitaa puusi puolestasi koko elinkaaren ajan.

jaa tämä teksti